Siirry suoraan sisältöön

Taideterapiat

Taideterapioissa tavoitteena on tukea syöpää sairastaneiden ja läheisten hyvinvointia vahvistamalla mielen ja kehon yhteyttä. Syövän herättämiä tunteita käsitellään keskustelun lisäksi tanssin, liikkeen, musiikin ja/tai kuvallisen ilmaisun kautta. Itseilmaisuun virittäydytään aisteja, tunteita ja ajatuksia herättelevillä harjoitteilla. Ajatuksena on, että voimavarat löytyvät jokaisesta itsestä. Voit varata yksilöajan tai osallistua ryhmiin. Taideterapioihin voit osallistua myös etäyhteyksin. Palvelu on maksutonta.

Hyvinvointikurssit

Me Satakunnan Syöpäyhdistyksessä haluamme, että jokainen syöpään sairastunut saa omaan elämäntilanteeseensa sopivaa tukea ja toimintaa. Järjestämme yhdessä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEAn) ja Kelan kanssa kursseja ja muuta hyvinvointia edistävää toimintaa.

Vertaisryhmät

Satakunnan Syöpäyhdistys järjestää myös erilaisia vertaistukiryhmiä useilla toiminta-alueensa paikkakunnilla.